Tulipalo…

Tulipalosta tulee ensimmäisenä mieleen näkyvät liekit ja suuri tuho.

Tulipaloa voi kuitenkin olla myös ihmissuhteissa, erilaisissa yhteisössä ja ihmisessä itsessään. Negatiivisen tulipalon syttymiseen ei tarvita paljon.

Pieni liekki voi saada aikaan paljon tuhoa. Ihmisillä voi olla eri näkemyksiä, eri tapoja toimia, jotka saa kipinät kytemään. 

Ristiriita omien arvojen kanssa tai vaikka ikäkriisi, joka polttaa sisältä niin pahasti, että tukahduttaa kaiken ilon.  

Asiaa voi pohtia myös positiivisuuden kautta. Palava polte/ suuri liekki tehdä asioita, vaikuttaa ja muuttaa asioita yhteisössä ja itsessään. Se antaa voimaa ja energiaa toimia.  

Jokaisen meidän mukanamme siis kulkee tulipalo. Olkoon se tuhoisaa tai kannustavaa, niin reagoidaan siihen. Sammutetaan heti tuhoa tuova palo ja annetaan positiivisten liekkien kasvaa ja kantaa meitä elämässä eteenpäin.  

Tänään sammutettiin Ykköskoti Tähtirinteessä oikeita liekkejä Kilatia Oy opissa. Palot, joita ei pystytä sammuttamaan jauhesammuttimella, voidaan sammuttaa avoimuudella ja huomaavaisuudella koko yhteisön voimin.  

Hyvää kevättä!