Ykköskodeilla uskomme jokaisen ihmisen kykyyn toipua ja löytää uusi suunta elämälleen. Tällä sivulla jaamme tarinoita mielenterveys- ja päihdekuntoutujista, jotka ovat tuen ja yhteisön avulla rakentaneet itselleen paremman tulevaisuuden.
Iida, Hämeenlinna
Tulin Ykköskodeille lastensuojelun kautta 18-vuotiaana, kun olin hukannut elämänhallinnan ja mikään ei oikein enää onnistunut ja rutiinit sekä arki oli hukassa mm. päihteiden käytön takia, mistä kärsi koulunkäynti ja paljon muutakin. Mikään ei pysynyt hallinnassa. Oli vaikeaa enää hahmottaa normaalia elämää tai mitä se on, kun oli lähtenyt käsistä. En ottanut heti apua vastaan, mutta puolen vuoden kuluttua olin jo niin puhki, että soitin sosiaalityöntekijälle, että onko mahkua vielä päästä asumisyksikköön. Siitä puhelusta oli sosiaalityöntekijä jopa huojentunut. Mä en vaan jaksanut enää yksin.
Pääsin aika nopeasti Ykköskotien yksikköön ja rauhoituin siellä. Vähän kyllä hölmöilinkin välillä, mutta joka kerrasta opin jotain. Ykköskodissa oli hyvä yhteisö ja yhteisöllisyys oli parasta. Opin mitä on mm. lojaalisuus ja aito ystävyys. Kävin työsaleilla, öljysin tupakkakatoksen, sain olla asukaskuski eli vastuuhommissa, joissa olin hyvä. Nautin kun sain olla avuksi muutenkin, ja olin hetken kuin isossa perheessä. Koin sen turvallisena paikkana. Pienillä asioilla voi olla elämiselle tosi iso merkitys. Yksikössä järjestettiin usein yhteistä toimintaa. Opin, että kivaa voi olla ilman päihteitäkin. Opin tanssimaankin selvinpäin. Käytiin usein uimassa, pelaa salibandyä. Mä toimin maalivahtina ja nautin siitä täysin rinnoin. Voitettiin jopa salibandyturnaus ja päästiin kantaa parhaan porukan kanssa kultapokaalia kotiin.
Opin mitä on lojaalisuus ja aito ystävyys.
Asuin vuoden päivät seillä ja siirryin sitten kolmivuoroyksiköstä kaksivuoroyksiköön. Sain toimia asukaskuskina, olin vastuuryhmissä ja vastuuasukas – ja se tuntui hyvältä. Kävin joskus työsalilla ja sieltä pelaamassa salibandyssä maalipaikkaa. Yhdessä turnauksessa tultiin toiseksi, mutta hyvä saavutus sekin, vaikka olikin kova paikka mestareina pokaali luovuttaa. Meistä oltiin ylpeitä! Käytiin myös Turussa Mehiläisen järjestämissä Olympiakisoissa, josta kannoin neljä kultamitalia ylpeänä yksikköön. Se oli mahtavaa.
Ohjaajat ovat toimineet hyvinä tutoreina ja olen oppinut hoitamaan asioita. Välillä on itketty ja naurettu kommelluksille. Nyt olen muuttamassa omilleni pikkuhiljaa ja on jäänyt niin hienoista ihmistä ja asioista muistoja ja kokemuksia. Saan vielä tukiviikonloppuja ja olen siitä iloinen. Ei tarvitse jännittää niin paljoa, kun tiedän, että jatkossakin tukea löytyy. Lopputuloksena sanoisin että olen joissain asioissa aikuistunut ja tajunnut paljon asioita maan ja taivaan väliltä ja olen niistä onnellinen. Tiedän, että minulla on nyt uusi mahdollisuus, ja kaikki on hyvin paljon itsestä kiinni.
Niina, Lahti
Kun muutin Ykköskotiin, mulla oli takana parin kuukauden jakso päihdekuntoutuksessa. Päihteet veivät ennen suuren osan mun arkea ja sen myötä psyyke oli tosi heikossa hapessa. Ammattikoulu jäi kesken. Motivaatiota ei ollut oikein mihinkään. Jouduin velkakierteeseen ja raha-asiat olivat ihan sekaisin. Sairastuin psykoosiin ja jouduin seitsemäksi kuukaudeksi osastohoitoon. Sitten mä pääsin Ykköskotiin kuntoutumaan.
Aluksi oli tosi vaikea totuttautua uuteen ympäristöön. Uusi paikka ja uudet ihmiset ahdistivat. Ensimmäisen vuoden jälkeen arki meni parempaan suuntaan. Iän karttuessa opiskelu alkoi maistua ja otin itseäni niskasta kiinni. Päätin hankkia itselleni tutkinnon. Kouluarki tuo rutiinia, rytmiä ja sisältöä mun elämään. Harrastuksetkin maistuu. Pelaan taas korista. Tää kaikki vaatii pitkää pinnaa. Oon huomannu, että vastoinkäymiset kasvattaa. Ikä tuo viisautta.
Tää kaikki vaatii pitkää pinnaa. Oon huomannu, että vastoinkäymiset kasvattaa.
Ykköskodissa oon saanut motivaatiota elämään, uusia näkökulmia ja paljon ohjaajien tukea. Se, että joku uskoo ja luottaa suhun, vie eteenpäin. Oon tajunnut, että elämässä on muutakin kuin päihteitä, pään täyteen vetämistä, sekoilua ja douppaamista. On kavereita, johon tukeutua ja perhe/tukiverkosto, joka jeesaa. Tän usein unohtaa ja jättää huomiotta, mutta siellä se on vaikeina kuin hyvinä aikoina. Kun saan koulun päätökseen, hankin oman asunnon ja töitä. Nyt mun tulevaisuus näyttää hyvältä!
Jussi, Vantaa
Olen vantaalainen nuori mies. Elämäni on ollut ongelmallista. Olen pienestä pitäen mm. lintsannut, varastellut tavaroita, ja noin 14-vuotiaana aloitin päihteiden käytön. 19-vuotiaana alkoi kovien huumeiden käyttö.
Vankilassa olen ollut useita kertoja ja kierre on ollut todella vaikea katkaista. Olen useita kertoja ollut päihdehoitopaikoissa yrittäen katkaista päihde- ja rikoskierrettä. Aina olen päätynyt samaan syvään pohjaan, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Jouduin vankilaan ja siellä iski psykoosi päälle. Yritin itsemurhaa ja sen seurauksena päädyin psykiatriseen sairaalaan. Minulla oli todella voimakkaita pelkotiloja, pelkäsin mm. että minua yritetään myrkyttää ja vahingoittaa. En uskaltanut käydä itsekseni missään. Ulkona piti olla hoitaja tai toinen potilas.
Työskentelin yli vuoden pelkotilojani vastaan ja vähitellen aloin selättää ahdistusta ja pelkotiloja.
Työskentelin yli vuoden pelkotilojani vastaan ja vähitellen aloin selättää ahdistusta ja pelkotiloja. Kun pääsin Ykköskotiin tilani oli jo kohtalaisen hyvä. Olin aloittanut sairaalassa opiaattikorvaushoidon, mikä oli ollut apuna toipumisessani, ja takanani on jo useampia vuosia päihteetöntä elämää. Ykköskodissa olen edennyt kovaa vauhtia eteenpäin. Olen tehnyt kuntouttavaa työtoimintaa ja se on tuonut sisältöä ja päivärytmiä elämään. Pelkotilat ja ahdistukset ovat kadonneet lähes kokonaan. Suunnittelen ja toteutan elämääni eteenpäin.
Aloitan rakennusalan opiskelut, koulutus kestää kaksi vuotta. Olen myös muutaman kuukauden sisällä aloittamassa autokoulua ja saan vihdoinkin ajokortin itselleni. Tällä hetkellä olen ollut jo useita vuosia ilman päihteitä ja vankilaa, eikä minulla ole edes käynyt mielessä käyttää päihteitä. Koulun jälkeen minun on tarkoitus aloittaa työt rakennusalalla.
”Raija”, Laukaa
Jäin orvoksi 13-vuotiaana. Äiti ja isä olivat eronneet ja isä oli lapsuusaikanani paljon mielisairaalassa. 16-vuotiaana alkoi tulla mielialaongelmia, oli sosiaalisia pelkoja ja häpesin kotiolojani. Itsestä huolehtiminen oli vaikeaa. Koulut sain kuitenkin käytyä loppuun ja luin ylioppilaaksikin.
Hakeuduin ensimmäistä kertaa, kun sairastuin psykoosiin ja burn-outiin. Pari vuotta myöhemmin minulla todettiin skitsofrenia. Silloin kun päässä on vikaa, niin se ei ole mitään helppoa. On elettävä päivä vain ja hetki kerrallaan. Sairastuttuani jäin myös eläkkeelle. Myöhemmin sain kaksi poikaa, jotka ovat kasvaneet sijaiskodissa. Olin neljä vuotta huonossa avioliitossa. Avioero ja miehestä eroon pääseminen oli hankalaa.
Hoitajat eivät turhia muistele ikäviä menneitä asioita.
Olen ollut yhteensä 15 kertaa laitoshoidossa. Tuntui että minua heiteltiin sinne tänne. On minulla myös muita sairauksia kuten diabetes, verenpainetauti, COPD ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Ykköskotiin tullessani olin todella huonossa kunnossa, käytännössä sänkypotilas. Söin sängyssä ja tein tarpeeni vaippaan. Hoitajien oli käänneltävä ja väänneltävä minua. Olin kivulias ja pesuilla käynnit oli kamalia. Piti opetella sängystä nouseminen uudestaan.
Aluksi minua oli kuskattava pyörätuolilla, kunnes pikkuhiljaa hoitajien motivoinnin ja fysioterapeutin avulla uskaltauduin käyttämään rollaattoria. Nykyään en käytä enää pyörätuolia kuin joskus ulkoillessa pidempiä reittejä. Käyn kauppa-asioillakin omatoimisesti taksilla.
Ykköskodissa on iloisia ihmisiä, jotka on myönteisiä ja kannustavia. Hoitajat eivät turhia muistele ikäviä menneitä asioita. Koen että hoitajat ovat päteviä ja tykkään myös paikan sijainnista. En haluaisi täältä pois muuttaa.
”Heimo”, Kuopio
Muutin Ykköskotiin helmikuussa 2016. Ennen sinne tuloa olin yöt ja päivät hygieniahaalareissa ja vaipoissa. Olin sängyssä suurimman osan päivää. Alkuun ei sujunut puhuminekaan. Tarvitsin apua kaikessa tekemisessä. Lääkelistalla oli neljätoista erilaista lääkettä.
Olen tyytyväinen.
Nykyään kävelen reippaasti koko päivän, enkä ota edes päiväunia. Tykkään jutella ja vitsailla ohjaajien kanssa. Kävelen itse jopa parturiin ohjaajan kanssa. Olen tyytyväinen. Lääkelistalla neljä eri lääkettä, joista yksi vatsanpehmike. Insuliinit ovat jääneet pois. Ihon kunto hyvä. Teippivaippoja käytän vain öisin.