Provesta Kaisla

Provesta Kaisla Turussa tarjoaa laadukkaita, yksilöllisiä ja turvallisia asumispalveluita mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville aikuisille. Toiminta on integroitu tavanomaiseen kerrostaloasumiseen, jossa jokaisella asiakkaalla on oma koti.

Toiminta-ajatus

Provesta Kaislan toiminta-ajatuksena on tuottaa laadukkaita, yksilöllisiä ja turvallisia asumisen palveluita mielenterveyskuntoutujille, kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville aikuisille. Toimintamme on integroituneena tavanomaiseen asuinympäristöön kerrostalossa, jossa jokaisella asiakkaalla on oma koti. Tarjoamme yksilöllisen tuen lisäksi päivittäin yhteistä tekemistä ja sosiaalisten taitojen harjoittelua. Järjestämme myös asiakkaiden toiveista lähtevää ryhmätoimintaa, jossa opetellaan arjen taitoja ja osallistutaan erilaisiin aktiviteetteihin.

Toipumisorientaation viitekehys ohjaa arjen toimintaamme. Tämä tarkoittaa, että huomioimme asiakkaan toiveet ja tavoitteet sekä voimavarat yksilöllisesti. Toimimme yhdessä asiakkaan kanssa toteuttamissuunnitelman tavoitteiden mukaisesti huomioiden asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja hänen omannäköisen arkensa omassa kodissa. Osallisuus ja asukkaiden aktiivinen arki omien voimavarojen puitteissa on tärkeää. Kannustamme asukasta osallistumaan arjessaan mielekkääseen toimintaan, esimerkiksi ryhmiin tai yksikön ulkopuoliseen toimintaan. Keskitymme asukkaan arjen hyviin asioihin ja pyrimme vahvistamaan niitä. Avoin keskustelu ja yhdessä ratkaisujen keksiminen on meille tärkeää.

Kaislan henkilökunta on sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista koostuva moniammatillinen työyhteisö, joka työskentelee arjessa asukaslähtöisesti sekä kuntouttavalla työotteella. Vahvuutena asiakastyössä on keskustelevaisuus ja kohtaaminen. Henkilökunnan keskeisin osaamisalue on asiakkaan kohtaamisessa, kuntoutuksessa sekä kokonaisvaltaisessa arjen tukemisessa. Työyhteisömme toimii keskustellen, joustavasti ja huolehtien sovittujen työtehtävien tekemisestä. Haluamme panostaa yksikön ja työmme kehittämiseen huomioiden sekä työyhteisöstä että asiakkaiden palautteista nousevat asiat.

Asuminen meillä

Kaisla on mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelujen erityistä tukea tarvitseville asiakkaille suunnattu asumispalveluyksikkö, jossa asukkaat asuvat tavanomaisessa asuinympäristössä, tavallisessa kerrostalossa. Sijaitsemme Turun Raunistulassa, lähellä kaupungin palveluja ja hyvien kulkuyhteyksien äärellä.

Toiminta

Kuntoutusta ja tukea toteutetaan yksilöllisen kuntoutussuunnitelman pohjalta yhdessä asukkaan kanssa. Pyrimme kokonaisvaltaiseen ja asiakkaan omia voimavaroja tukevaan ohjaukseen ja arjen tukemiseen. Kuntoutuksen tavoitteena on asukkaan mahdollisimman itsenäinen arki ja elämä omassa kodissa.

Kaikilla asukkailla on oma asuinhuoneisto samassa taloyhtiössä yksikön yhteisten tilojen kanssa. Henkilökunta on paikalla viikon jokaisena päivänä ja tukee asukasta arjessa. Asiakkaiden omissa asunnoissa on mahdollista harjoitella päivittäistä toimintakykyä ylläpitäviä asioita ja yhteisen toiminnan avulla tuetaan sosiaalisia suhteita ja vapaa-ajan harrasteita.

Henkilöstö

Provesta Kaislan henkilökunta on asukaslähtöisiä, kuntouttavalla työotteella asukasta ohjaavia mielenterveysalan ammattilaisia. Tärkeintä arjessa on asukkaan kohtaaminen ja kuunteleminen. Kaikille on tärkeää tehdä arjen asiakastyötä ammattitaitoisesti ja toisia kunnioittaen. Työyhteisömme toimii keskustellen ja kehittäen omaa toimintaansa.