Toiminta
Provesta Lumpeen toiminta-ajatus on tarjota asumisen palveluita kehitysvammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja erityistä tukea tarvitseville aikuisille. Toimintamme on integroituna tavanomaiseen asuinympäristöön, jossa jokaisella asiakkaalla on oma koti, kokonainen asuinhuoneisto pienkerrostalossa. Asiakkaamme saavat yksilöllisen tarpeidensa mukaisesti tukea ja ohjausta arjen asumiseen ja asioiden hoitamiseen. Henkilökunta toteuttaa arjen palveluita kuntouttavalla työotteella ja yhteistyön tavoitteena on asiakkaan mahdollisimman itsenäinen elämä. Iloitsemme pienistäkin onnistumisista, emmekä lannistu vastoinkäymisistä.
Asuminen meillä
Provesta Lumme sijaitsee Turussa Linnanfältissä, muutaman kilometrin päässä keskustan palveluista. Sijainti mahdollistaa sujuvan liikkumisen sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Oma asunto taas tukee arjen hallinnan ja itsenäisen elämän harjoittelua.
Meitä Lumpeessa yhdistää halu toteuttaa laadukasta ja hyvää ohjaustyötä, jota kehitämme yhdessä asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Toimimme arjessa toipumisorientaation viitekehyksen mukaisesti ja se näkyy toiminnassamme asiakaslähtöisyydessä ja inhimillisyydessä. Henkilökunnalla ja asiakkailla on yhteisiä tavoitteita, joita pyritään saavuttamaan aktiivisella ja suunnitelmallisella yhteistyöllä. Saavutetuista onnistumisista iloitaan yhdessä.
Henkilöstö
Haluamme yksikössä huomioida työntekijöiden vahvuuksia ohjaustyössä, jonka vuoksi voit löytää meidät asiakkaiden kanssa luonnonläheisyydestä tai ihmisten keskuudesta keskustan hälinässä. Vahvuuksia löytyy myös järjestelmällisyydestä, luovuudesta ja kekseliäisyydestä. Arjessa on halu toimia ratkaisukeskeisesti. Innostumme muutoksesta ja olemme sen myötä kehitysmyönteisiä, kunnioitamme erilaisuutta ja jokaista yksilönä, haluamme rakentaa
luottamusta ja luoda ympäristöstä turvallisen, jossa jokainen uskaltaa olla oma itsensä. Tasa-arvo ja ystävällisyys näkyvät arjessa pienistä teoista asti – hymystä, jokaisen tasa-arvoiseen hyvään kohteluun. Haluamme Provesta Lumpeessa, että jokainen asiakas ja työntekijä on tasa-arvoinen ja kokee olonsa hyväksytyksi.
Kerromme mielellämme lisää palveluistamme!
