Omavalvonnan seurantahavainnot ja kehittämistoimenpiteet Q3/2025

Tiedotamme ulkoisesti neljä kertaa vuodessa omavalvonnan seurantahavainnoista ja toimenpiteistä.

Asiakaskokemus

Ykköskodeissa asukkaiden, läheisten, yhteistyökumppaneiden ja henkilöstön kokemusta palvelun laadusta ja sen kehittymisestä seurataan laatuindeksin avulla. Laatuindeksi koostuu viidestä kokemuksellisen laadun osa-alueesta, joita ovat: 1) yksilöllinen hoiva, ohjaus ja tuki, 2) turvallisuus, 3) oma viihtyisä koti, 4) yhteisöllisyys ja osallisuus sekä 5) maukas ja terveellinen ravinto.

Kokemuksellista laatua mitataan eri kohderyhmille räätälöidyillä kyselyillä. Laatuindeksi voi olla enimmillään 100 ja jokainen osa-alue saa myös arvon välillä 0-100. Indeksi raportoidaan yksiköittäin ja alueittain kuukausittain. Q3/2025 Ykköskotien kaikkien yksiköiden laatuindeksin keskiarvo oli 92,3 (Q3/2024 89,8). Liiketoimintalinjan laatuindeksi muodostui 77/79 yksiköstä.

Vastauksia saatiin Q3 aikana yhteensä 1997 kpl, joista asukasvastauksia 1188 (59,5 % kaikista vastauksista). Vastaajamäärä on pysynyt vakaana. Erityisesti tilaajavastausten määrää on tarpeen kasvattaa. Tämä viety tavoitteeksi vuoden 2026 toimintasuunnitelmaohjeistukseen.

Omavalvontakysely

Ykköskotien laatua seurataan kuukausittaisilla omavalvontakyselyillä yksiköille. Kyselyssä on 12 kysymystä yhdeksästä seurattavasta osa-alueesta; omavalvontasuunnitelma, lääkehoito, omaohjaajuus, kirjaaminen, toteuttamissuunnitelma, toimintakykyarviot, poikkeamat, huomautukset ja reklamaatiot. Indeksi muodostuu siten että jos kaikki 12 osa-aluetta ovat kunnossa, omavalvontaindeksi = 100.

Ykköskotien omavalvontaindeksi (kaikkien yksiköiden omavalvontaindeksien keskiarvo) vuoden 2025 toisella neljänneksellä oli 97,3/100 (vastaavasti Q3 2024 96,5/100)

Muut laadun mittarit

Laadun seurantaa tehdään myös seuraamalla palvelun sisällön toteutumista perustuen asukastietojärjestelmään tehtyihin kirjauksiin liittyen omatuokioiden ja yksiköiden toiminnallisen arjen toteutumiseen. Näiden säännöllisesti seurattavien laadun mittareiden toteumat Q3/2025 olivat: Omatuokioiden toteutuminen 90,39 %, (Q3 1014 89,60) toiminnallisuuden toteutuminen 90,7 % Q3 2024 75,45). Päivittäiskirjaamisen toteutumisessa ei ole tapahtunut muutosta.

Laadun mittareita ja niiden kehittymistä on seurattu yksiköiden henkilökunnan viikkokokouksissa. Vuoden 2025 teemaksi valittiin yksilöllisen toipumisen edistäminen koko työryhmän voimin.

Poikkeamat

Asiakkaiden asumispalveluissa havaittujen puutteiden ja epäkohtien korjaamisessa tärkein työkalumme on poikkeamaraportointi. Poikkeamaraportoinnin prosessin keskeiset vaiheet ovat poikkeaman huomaaminen yksikössä, raportointi keskitetyn tietojärjestelmän kautta ja yhteinen käsittely siten, että tapahtumien syntyyn vaikuttavat tekijät tunnistetaan ja niiden perusteella tehdään mahdollisia korjaavia ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä tarvittaessa koko toimialan tasolla. Poikkeamailmoituksia seurataan keskitetyssä raportointijärjestelmässä niin yksikkötasolla kuin palvelulinja- ja toimialakohtaisesti. Poikkeamailmoituksia kannustetaan tekemään matalalla kynnyksellä ja ilmoittamaan myös läheltä piti-tilanteet.

Q3/2025 aikana Ykköskodeissa kirjattiin kaiken kaikkiaan 2413 poikkeamaa, joista 20 % oli ”läheltä piti” tilanteita. Luku sisältää asukasturvallisuuspoikkeamien lisäksi myös henkilöstö-, laite- ja elintarvikehuollon poikkeamat. Poikkeamien käsittelyaika oli keskimäärin 10 vuorokautta (tavoiteaika). Suoraan asukkaiden hoitoon liittyvien vakavien (luokka 4-5) tason asukastapaturmien määrä oli 0,09 kappaletta tuhatta hoitovuorokautta kohden ja vakavien lääkepoikkeamien määrä 0,07 kappaletta tuhatta hoitovuorokautta kohden. Trendi on edelleen laskeva. Erittäin vakavien (vakavuusluokka 5) lääkepoikkeamia ei ollut 2025 kolmannella vuosineljänneksellä lainkaan.

Johtamisen arviointi

Ykköskodeissa toteutetaan johdon toimesta vuosineljänneksittäin jokaisen yksikön johtamisen, laadun ja omavalvonnan toteutumisen arviointi. Näiden arviointien tulokset olivat valtakunnallisesti osa-alueittain asteikolla 4,25/5. Kvartaaliarvioinnit tukevat esihenkilötyötä ja toiminnan tavoitteellisuutta. 

Omavalvontakäynnit – toimenpiteet

Kaikkiin Ykköskotien ja Provestan yksiköihin toteutettiin Q2 aikana sisäiset omavalvontakäynnit. Omavalvontakäyntien teemana oli asukastyön dokumentaatio ja tietosuoja. Käynnit toteutettiin perustuen yksiköiden kirjaamisen itseauditointiin, jonka tuloksia verrattiin ulkopuolisen auditoijan havaintoihin. Raportti valmistui 9/2025 ja sen liiketoimintalinjan tason havainnot käytiin läpi yksikön johtajien päivillä syyskuussa. Esille nousseita teemoja olivat asukkaan palvelutarpeen tarkempi kirjaaminen ja asukkaiden osallisuuden lisääminen kirjaamisissa. Sekä yksikkö- että liiketoimintalinjan tasolla on suunniteltu ja käynnistetty kehittämistoimenpiteet.

Muut kehittämistoimenpiteet

Yksilöllisen toipumisen teemavuosi on jaettu kvartaaleittain pääsääntöisesti samoihin teemoihin kuin edellisen vuoden omaohjaajuuden teemavuosi. Q3 teemana oli ”Turvallisuus ja vastuullisuus” jonka aikana keskityttiin turvalliseen kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen asumiskuntoutuksessa.