Toiminta
Provesta Loimun toimintayksiköt sijaitsevat Rovaniemellä Viirinkankaalla ja Lapinkadulla. Toiminta-ajatuksenamme on tuottaa laadukkaita, yksilöllisiä ja turvallisia asumisen palveluita mielenterveyskuntoutujille tavanomaisessa asumisympäristössä. Kaikilla asiakkailla on oma koti, johon yksilöllisesti räätälöidyt, asiakkaan tarpeenmukaiset tukipalvelut tuotetaan. Viirinkankaalla asuessaan asiakkailla on mahdollisuus osallistua yksikön yhteiseen toimintaan. Lisäksi asiakasta tuetaan ja kannustetaan osallistumaan yksikön ulkopuolisiin toimintoihin.
Asuminen meillä
Loimun toimintayksiköt on suunnattu kuntoutujille, jotka tarvitsevat päivittäistä ohjausta ja tukea arjen hallintaan sekä tiivistä tukea itsenäiseen asumiseen. Palvelussa korostuu asiakkaan oman näköinen arki. Keskitymme asiakkaan vahvuuksiin ja kykyihin, jokaisella on oikeus tehdä omia päätöksiä ja valintoja. Henkilökunta kannustaa asiakkaita ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja tekemään yhteistyötä henkilökunnan kanssa saavuttaakseen omat tavoitteensa. Tavoitteenamme on rakentaa ja ylläpitää luottamuksellista suhdetta asiakkaisiin.
Henkilöstö
Yksiköissämme työskentelee sitoutunut ja motivoitunut henkilökunta, joka kunnioittaa asiakkaita ja heidän taustojaan. Työssä keskitymme asiakkaan nykytilanteeseen sekä tulevaisuuteen ja kuuntelemme aidosti, mitä toiveita, tavoitteita ja haaveita asiakkaalla on. Ohjaamme, autamme ja tuemme asiakasta elämässä eteenpäin, mahdollisista haasteista ja vastoinkäymisistä huolimatta. Henkilökuntamme koostuu päihde- ja mielenterveystyön ammattilaisista.
Loimun työyhteisön vahvuus on huumorintajuinen toisia motivoiva ja kannustava yhteisö. Meillä on yhteinen halu kehittyä. Työyhteisön hyveet ovat ammatillisuus, vastuullisuus, asukaslähtöisyys ja tiimihenki. Kaikki haluavat aidosti auttaa asiakkaita, arjen asioissa sekä tehdä työtä kuntouttavalla työotteella.
Kerromme mielellämme lisää palveluistamme!
