Toiminta
Provesta Louhi tarjoaa mielenterveyskuntoutujille yhteisöllistä- ja tuettua asumista Oulun Linnanmaan alueella. Asiakkaamme asuvat vuokra-asunnoissaan tavanomaisessa kerrostaloympäristössä, saaden yksilöllistä tukea arjen eri tilanteisiin. Yksikön monipuolinen ympäristö tarjoaa aktiivista toimintaa asiakkaillemme. Alueellamme on paljon kauniita puisto-, ulkoilu- ja urheilualueita, jäähalli ja liikuntahalli sekä kattavat palvelut. Käytämmekin mielenterveyden edistämiseksi luonto- ja taidelähtöisiä menetelmiä, jota myös yksikön ympäristön mahdollisuudet tukevat.
Asuminen meillä
Provesta Louhi on paikka, jossa jokainen saa elää turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Meillä toipumisorientaation periaatteet ohjaavat arkea: jokainen asiakas on oman elämänsä asiantuntija, ja me olemme mukana tukemassa, kuuntelemassa ja kannustamassa. Tärkeintä on toivon ylläpitäminen, mahdollisuus kasvaa, löytää uusia voimavaroja ja vahvistaa itsenäistä elämää omilla ehdoilla.
Mahdollistamme asiakkaillemme aktiivisen ja mielekkään arjen itsemääräämisoikeutta, oman arjen asiantuntijuutta sekä asiakkaan omia vahvuuksia- ja toiveita huomioiden. Tähän käytämme apuna yksilöllistä viikko-ohjelmaa, jonka räätälöimme yhdessä asiakkaan kanssa. Lisäksi hyödynnämme asiakkaidemme arjessa kaupungin, seurakunnan ja kolmannen sektorin palveluita ja teemme moniammatillisen verkoston kanssa aktiivista yhteistyötä.
Työyhteisön työtä ohjaavat hyveet. Näitä hyveitä ovat keskustelevuus, oikeudenmukaisuus, luotettavuus, kärsivällisyys ja positiivisuus. Asiakkaamme ovat myös laatineet hyveet, joiden mukaista kohtaamista ja yhteistyötä toivovat ohjaajilta. Näitä hyveitä ovat läsnäolo, rauhallisuus, inhimillisyys, ymmärtäväisyys ja kuuntelevaisuus. Louhen asiakkaat kuvaavat Louhen yksikön olevan lämmin, uudistava, eheyttävä, luotettava ja yhdistävä.
Henkilöstö
Palveluamme toteutamme ammattitaitoisen, moniosaavan ja asiakkaista aidosti välittävän työyhteisön tuella. Henkilökuntamme vahvuutena on ymmärtää asiakkaidemme tarpeita ja valmiuksia sekä vahvistaa heidän minäpystyvyyden kokemusta esimerkiksi asiakkaan omia taitoja hyödyntäen. Henkilökuntamme osaamiseen kuuluvat myös asiakkaiden tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukeminen, johon käytämme muun muassa erilaisia tunnetyöskentelyn materiaaleja. Mielenterveyttä suojaavien ja vahvistavien tekijöiden hyödyntämistä asiakkaan arjessa toteutamme monipuolisin menetelmin. Meille tärkeää on asiakkaan merkityksellisyyden vahvistaminen osana yhteisöämme sekä yhteiskuntaa.












