Provesta Ruori

Toiminta

Provesta Ruorin toiminta-ajatus on tarjota turvallisia ja asiakaslähtöisiä asumisen palveluita aikuisille mielenterveyskuntoutujille. Provesta Ruorin toiminta on integroitu tavanomaiseen asumisympäristöön ja kaikilla asiakkailla on oma koti kerrostalossa. Asukkailla on loistavat mahdollisuudet opetella itsenäistä elämää ohjaajien tuella turvallisessa ympäristössä.

Toimintayksikkö sijaitsee kauniilla paikalla, aivan näköetäisyydellä Hämeen linnasta ja sitä ympäröivästä kauniista järvimaisemasta. Ruorin sijainti mahdollistaa helpon siirtymisen luonnon äärelle ja siellä vietettävän ajan ja yhdessä tekemisen asukkaiden kanssa.

Asuminen meillä

Toimintamme pohjautuu toipumisorientaatioon, mikä näkyy yksikössämme toivoa luovana ajatuksena asukkaan elämässä ja heidän vierellään kulkemisena arjen keskellä. Asukkaiden vahvuuksia korostamalla tuemme heidän tulevaisuuden haaveiden ja toiveiden luomista ja toteutumista sekä oman elämän hallintaa.

Aktiivisella omaohjaajatyöskentelyllä pyritään luomaan asukkaaseen luottamuksellinen suhde, mikä vahvistaa kokonaisvaltaisesti asukkaan kuntoutumista. Säännöllisillä kotikäynneillä tuetaan taas asiakkaan arjen sujumista, yksilöllistä kohtaamista ja asumisen taitoja. Lisäksi panostamme yhdessä tekemiseen ja ryhmätoimintaan, minkä monipuolisuudella haluamme lisätä asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä ja tarjota arkeen turvallisia ja iloisia hetkiä sekä positiivisia kokemuksia yhdessä tehden.

Henkilöstö

Yksikössämme työskentelee kehitysmyönteinen ja motivoitunut työryhmä. Ruorin asukastyön vahvuuksia ovat aidosti läsnä oleva kohtaaminen ja asiakaslähtöinen työskentely. Kohtaamisessa keskitytään läsnäoloon ja kiireettömyyteen sekä asiakkaan kunnioittamiseen. Asukkaita halutaan kohdata lempeän jämäkästi, omistautuen heidän tuen tarpeilleen. Ruorissa näkyy erityisesti neuropsykiatrinen osaaminen asukkaiden kanssa työskentelyssä. Asukkaat ja työntekijät ovat onnistuneet luomaan yhteisöön paljon ilon hetkiä huumorin ja yhdessä olon kautta. Yhteisöllisyys näkyy hienosti siinä, että asukkaat ovat alkaneet viettämään yhdessä aikaa myös Ruorin ulkopuolella.

 
Kerromme mielellämme lisää palveluistamme!