Provesta Takomo

Toiminta-ajatus

Provesta Takomo tarjoaa yhteisöllistä ja tuettua asumista aikuisille vammaispalvelujen asiakkaille ja mielenterveyskuntoutujille. Mahdollistamme asiakkaillemme asumisen omassa asunnossa integroituneena tavanomaiseen asumisympäristöön kuitenkin niin, että asumiseen tarvittava apu ja tuki on lähellä ja helposti saavutettavissa. Asumiseen tarvittavat tukitoimet räätälöidään jokaisen asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti ja tarjoamamme tuki on asumisen ja itsenäistymisen taitojen opettelun lisäksi hyvin kokonaisvaltaista tukea elämän eri osa-alueilla.

Tavoitteena on asiakkaalle mielekkään elämän rakentuminen toiminnallisen arjen ympärille.
Toimintamme viitekehyksenä on toipumisorientaatio ja siksi panostamme asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemiseen; ajattelemme, että elämän tulee kuvastaa jokaisen persoonallisuutta. Työtapamme perustana on kohtaaminen ja vuorovaikutus. Se näkyy toiminnassamme muun muassa yhteisöllisyytenä ja yhteisenä tekemisenä, arvokkaana kohtaamisena ja omien vahvuuksien löytämisen tukemisena.

Asiakastyön hyveet Takomossa on asiakkaidemme ilmaisemia toiveita ohjaajille ja myös nämä hyveet ohjaavat meitä arjen asiakastyössä. Asiakkaamme toivovat ohjaajilta sitä, että he ovat arjessa läsnä kysellen kuulumisia ja vointia, kuuntelevat ja muistavat sovittuja asioita. Meille on merkityksellistä kuulla asiakkaidemme ajatukset ja mielipiteet, jotta voimme tukea yksilöllisellä kuntoutumisen polulla.

Yksikössämme työskentelee monipuolinen ja asukkaiden erilaisiin tarpeisiin mukautuva joukko sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Meillä on kokemusta, osaamista ja tietotaitoa mielenterveyskuntoutujien ja vammaispalvelujen asiakkaiden elämän tukemisesta. Me teemme työtä asiakkaidemme hyvinvoinnin eteen ammatillisella ja kuntouttavalla työotteella yhdessä asiakkaan kanssa. Keskustelevan työryhmämme kantavia voimia ovat joukkuehenkisyys, kärsivällisyys ja huumori.

Asuminen meillä

Provesta Takomo tarjoaa kuntouttavaa palveluasumista sekä tuettua asumista kehitysvammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja erityisryhmille. Kuntoutuksen tavoitteena on asukkaan mahdollisimman itsenäinen arki ja elämä omassa kodissa. Kaikilla asukkailla on oma asuinhuoneisto samassa taloyhtiössä yksikön yhteisten tilojen kanssa. Henkilökunta on paikalla viikon jokaisena päivänä ja tukee asukasta arjessa tämän yksilöllisten tarpeiden mukaisesti.

Toimintayksikkö sijaitsee tavanomaisessa taloyhtiössä Järvenpään keskustan alueella, Pajalassa. Ruokakaupat, uimahalli, jäähalli, kirjasto ja taidemuseo löytyvät kävelymatkan päästä. Yksikkö sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja juna-asemallekin on vain noin kilometrin matka. Alueella on myös hyvät ulkoilumahdollisuudet kuten puistoja, kuntorata ja kävelypolkuja.

Toiminta

Yksikön arkea suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa. Toiminta on kodinomaista yhdessä tekemistä ja arjesta nauttimista. Palvelut, tuki ja ohjaus, suunnitellaan yksilöllisesti, yhdessä asukkaan kanssa. Palveluissa korostuvat asukkaan elämän kokonaisvaltainen tukeminen; oma koti, hyvinvointi, sosiaaliset suhteet ja arjen askareet. Tuemme asukkaita myös mielekkään kodin ulkopuolisen toiminnan löytämisessä sekä siihen osallistumisessa. Lisäksi yksikössä järjestetään päivittäin pienryhmätoimintaa, jonka teemat perustuvat asukkaiden toiveisiin sekä kuntoutumisen tavoitteisiin.

Henkilöstö

Tärkeintä arjessa on asukkaan kohtaaminen ja kuunteleminen. Kaikille on tärkeää tehdä arjen asiakastyötä ammattitaitoisesti ja toisia kunnioittaen. Työntekijän osaamisen kehittämistä tuetaan koulutuksilla, joissa huomioidaan työntekijän omat toiveet sekä yksikön asukastyön kehittämistarpeet.

Meille asukkaaksi?

Meille voi tulla asukkaaksi eri kunnista ja kaupungeista puitesopimuksella tai maksusitoumuksella, sopimalla asiasta oman paikkakunnan sosiaalityöntekijän kanssa.