Ykköskoti Pirta Torniossa tarjoaa ympärivuorokautista asumispalvelua aikuisille mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.
Asuminen meillä
Kuntoutumisen pohjana on toipumisorientaation viitekehyksen mukainen arki. Korostamme yksilöllistä, asukaslähtöistä kuntoutumista kohti toiveikasta ja miellyttävää arkea psyykkisistä sairauksista johtuvista haitoista huolimatta.
Toiminta
Ykköskoti Pirtassa asumisen ohjaamisessa korostuvat arjen taitojen ja tavallisen kodinomaisen elämisen elementit, unohtamatta juhlahetkiä.
Kodin tilat
Ykköskoti Pirtan toimitiloina toimii kaksikerroksinen rivitaloasunto, jonka molemmissa kerroksissa tuotamme ympärivuorokautista palveluasumista.
Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee seitsemän asukaspaikkaa, viihtyisät oleskelu- ja ruokailutilat, sauna sekä henkilökunnan toimisto- ja sosiaalitilat. Myös keittiö, jossa kokkimme valmistaa maukasta ruokaa asiakkaillemme, sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa. Asukkaiden huoneissa ei ole omia wc-tiloja, vaan alakerrasta löytyy kolme yhteiskäyttöön tarkoitettua wc:tä, joista kahdessa on myös suihku.
Toisessa kerroksessa on kahdeksan asukaspaikkaa, viihtyisät oleskelu- ja ruokailutilat, pieni keittiö, ryhmähuone sekä yksikönjohtajan työtila. Yläkerrassa on neljä yhteiskäytössä olevaa wc:tä, joista kahdessa on suihku.
Molemmissa kerroksissa on myös pyykinpesuun ja kuivaukseen tarkoitetut tilat. Kellaritiloista löytyy varastotilaa, pyykinpesuhuone sekä sähköpääkeskus.
Piha-alue on suuri ja viihtyisä. Pihalta löytyy katettu keinu, puutarhakalusteita ja nuotiopaikka.
Arkemme on toiminnallista ja kuntouttavaa, suunnittelemme ryhmätoiminnot yhdessä asukkaiden kanssa kerran viikossa pidettävässä asukaskokouksessa. Asukkaillamme on myös mahdollisuus osallistua talon ulkopuolisiin ryhmiin ja toimintoihin.
Kodin ympäristö
Ykköskoti Pirta sijaitsee Torniossa, palveluiden välittömässä läheisyydessä hyvien kulkuyhteyksien lähellä.
Henkilöstö
Kotimme henkilöstö koostuu mielenterveys- ja päihdetyön ammattilaisista, lähihoitajista ja sairaanhoitajasta. Henkilökuntamme hyödyntää työssään toipumisorientaation viitekehystä.
Meille asukkaaksi?
Ota yhteyttä ja kysy lisää asukkaaksi hakeutumisesta.












