Toiminta-ajatus
Metsolan toiminta perustuu aitoon vuorovaikutukseen. Uskomme, että hyvä tuki syntyy avoimesta keskustelusta, kunnioittavasta kohtaamisesta ja halusta löytää ratkaisuja yhdessä sinun kanssasi. Tärkeintä on, että tunnet itsesi nähdyksi ja kuulluksi, tasavertaisena ihmisenä.
Tämän kaiken mahdollistaa tiivis ja lämminhenkinen työtiimi, meidän joukkue. Olemme avoin ja toisemme huomioon ottava porukka, jonka tunnistaa toveruudesta, huumorista ja naurusta. Työtämme ohjaavat terve järki ja suuri sydän – huomioimme jokaisen yksilöllisen tilanteen ja teemme tätä työtä ennen kaikkea ihmiseltä ihmiselle.
Tervetuloa Metsolaan – Yhteisön tuella uuteen arkeen!
Ykköskoti Metsola tarjoaa yhteisöllistä asumista aikuisille mielenterveys- ja päihdekuntoutujille Hyvinkään Kaukasten luonnonrauhassa. Toimintamme perustuu toipumisorientaatioon, eli meidän tehtävämme on tukea sinua löytämään omat voimavarasi ja vahvistamaan niitä arjen ja elämänhallinnan osa-alueita, joihin itse kaipaat tukea. Meillä et ole yksin – yhteisömme tarjoaa turvallisen ja kannustavan ympäristön toipumisellesi.
Metsola on nappivalinta sinulle, jos esimerkiksi:
· Olet kuntoutumisesi alkumetreillä.
· Kaipaat tukea arjen rutiineihin ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen.
· Kaupungin vilinä ja houkutukset tuntuvat välillä haastavilta.
· Haluat jakaa toipumisen matkaa muiden kanssa ja saada vertaistukea sekä ystävyyttä turvallisessa yhteisössä.
Toiminta
Meidän tavoitteemme on tukea sinua juuri niissä arjen asioissa, joihin kaipaat vahvistusta. Luonnonläheinen ympäristömme antaa mahtavat puitteet keskittyä omaan hyvinvointiisi.
Meillä on tarjolla monenlaisia työkaluja rentoutumiseen ja itsensä kuunteluun, kuten mindfulnessia ja korva-akupunktiota. Mutta ei hätää – sinun ei tarvitse olla henkinen guru tai joogamestari viihtyäksesi meillä! Tärkeintä on, että olet oma itsesi. Meillä on tilaa kaikenlaisille persoonille.
Arki meillä on aktiivista ja yhteisöllistä. Järjestämme asukkaiden toiveiden ja kiinnostuksen kohteiden mukaisesti erilaisia ryhmiä ja toimintaa, jotta jokainen löytää itselleen mieluisan tavan osallistua ja viettää aikaa. Kannamme yhdessä vastuuta arjen pyörittämisestä. Voit osallistua esimerkiksi keittiöhommiin, jossa valmistamme koko talon sapuskat, tai muihin yksikön arjen tehtäviin, kuten siivoukseen ja kattamiseen. Nämä yhteiset hetket tarjoavat luontevan tavan tutustua toisiin, jakaa vastuuta ja kokea yhteenkuuluvuutta. Yhteisissä askareissa syntyy usein parhaat keskustelut ja vertaistuen hetket.
Meillä on tarjolla myös työtoimintaa, joka tukee arjen rytmiä ja antaa mielekästä tekemistä. Noin puolen kilometrin päässä yksiköstämme sijaitsee työtoimintapiste, jossa teemme alihankintatöitä, kuten esimerkiksi pelinappuloiden pussitusta. Tavoitteena on, että jokainen löytää itselleen sopivaa ja mielekästä tekemistä oman viikko-ohjelmansa mukaisesti.
Kodit ja yhteistilat
Metsolassa on 30 asukaspaikkaa rivitaloissa. Asut soluasunnossa, jossa sinulla on oma rauhallinen huone sekä jaettu keittiö ja pesutilat. Soluasuminen tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea yhteisöllisyyttä ja toveruutta arjessa. Jaat tilat muutaman muun asukkaan kanssa, mikä luo luontevan pohjan vertaistuelle ja avunannolle. Voitte jakaa kokemuksia, tukea toisianne haasteissa ja iloita onnistumisista. Yhteiset kahvihetket tai vain läsnäolo luovat turvallisen ja kannustavan ympäristön, jossa kukaan ei jää yksin. Oman huoneesi saat sisustaa juuri oman näköiseksesi, luoden siitä oman henkilökohtaisen turvasatamasi yhteisön keskellä. Sänky ja lipasto löytyvät valmiina. Myös lemmikit ovat tervetulleita, kunhan pystyt itse huolehtimaan lemmikkisi hoidosta ja huomioimaan soluasumisen yhteiset säännöt.
Yhteisistä tiloista löytyy olohuone, ruokailutila, keittiö, biljarditila, pingispöytä ja tietenkin sauna. Nämä tilat ovat suunniteltu edistämään yhteisöllisyyttä ja tarjoamaan paikkoja rentoutumiseen ja vapaa-ajan viettoon yhdessä. Henkilökuntamme on paikalla joka päivä klo 7–21, ja yöaikaan saat meidät kiinni puhelimitse.
Kodin ympäristö
Ympäristömme on maalaisidylliä parhaimmillaan. Sijaitsemme Hyvinkään Kaukasten kylässä, noin 6 km päässä Jokelasta, josta löytyy lähin kauppa. Arkisin pääset bussilla kätevästi niin Jokelaan kuin Hyvinkään keskustaankin, ja tarvittaessa järjestämme myös yhteisiä kauppakyytejä.
Rauhallinen maalaisympäristö ja upeat ulkoilumaastot alkavat suoraan kotiovelta. Läheinen Jokipadon koski kutsuu kävelylle, ja lähistöllä on myös grillaus- ja uimapaikkoja, jotka tarjoavat puitteet yhteisille ulkoiluhetkille ja virkistäytymiselle.
Henkilöstö
Tiimimme koostuu mielenterveys- ja päihdetyöhön erikoistuneista lähihoitajista, sairaanhoitajasta ja sosionomista. Meillä on vankka kokemus ja osaaminen, ja teemme tiivistä yhteistyötä esimerkiksi eri päihde- ja psykiatrian palveluiden kanssa. Olemme täällä sinua varten, valmiina etsimään yhdessä ratkaisuja ja tukemaan sinua kuntoutumisen polullasi – niin yksilöllisesti kuin yhteisön jäsenenäkin.
Meille asukkaaksi?
Ykköskoti Metsolaan voit hakeutua asukkaaksi eri kunnista ja kaupungeista voimassa olevalla puitesopimuksella tai maksusitoumuksella, sopimalla asiasta oman paikkakunnan sosiaalityöntekijän kanssa. Asukkaana olet oikeutettu Kelan etuuksiin kuten asumistukeen.
Tulo-ohjeet
Ykköskoti Metsolaan pääsee bussilla tai junalla, Jokelan juna-asema sijaitsee n. 6km päässä. Hyvinkäälle matkaa on n. 15km ja Järvenpäähän n. 20km..








